Energiaa on kaikkialla. En tarkoita nyt henkiparantajien auroja, vaan koko maailmankaikkeutemme perustaa, sitä mitä me olemme. Me olemme atomeja, joista koostuvat molekyylit muodostavat ketjuja ja mitä monimutkaisimpia rakenteita.

Me olemme lähinnä vettä ja hiiltä. Hiiliatomi, joka poltetaan voimalaitoksessa jotta lukulamppuumme saadaan valo, on rakennusosana meissä kaikissa. Vesimolekyyli, joka virtaa Imatrankoskessa vesivoimalan turbiinin läpi, on osa meitä.

Kahvikuppi kädessäsi on luultavasti posliinia, joka on poltettua savea. Savi on kaivettu joko ihmisvoimin tai öljyä polttavin konein maasta. Savi on muovattu muotoonsa, poltettu suuressa lämpötilassa posliiniksi ja kuljetettu raskasta polttoöljyä koneessaan syövällä laivalla Suomeen.

Me naksautamme kahvinkeittimen päälle, jotta Väli-Amerikasta rahdattujen kahvipapujen aromit saadaan uutettua kiehuvaan veteen. Kahvinkeitin lämmittää veden sataan asteeseen syöttämällä sähkövirtaa ohuen metallijohtimen läpi. Tämä sähköenergia tuotetaan kauempana voimalaitoksissa.

Kahvinkeittimen tarvitseman määrän energiaa voisit tosin tuottaa itsekin paikallisesti. Itse asiassa voisit tuottaa paljon enemmänkin, mutta tietysti se maksaa. Mutta paljonko se maksaa? Milloin se on kannattavaa? Kannattaako mieluummin olla keittämättä kahvia niin usein, jotta energiaa säästyisi ja maailma pelastuisi?

”Usein huomio kiinnittyy mitättömän pieniin asioihin suurten kustannuksella.”, Jussi Laitinen, Valomerkki (2012)

Tämän blogin tarkoituksena on osoittaa pienten ja suurten asioiden ero. Pyrin nostamaan esiin ne asiat, joilla on merkitystä ja osoittaa merkityksettömiksi joitain sitkeästi eläviä väitteitä, jotka kokonaisuuden kannalta johtavat energiakeskustelua harhaan.