Energian Aika, Aki Suokko ja Rauli Partanen

ENERGIAN AIKA on erinomaisen mielenkiintoinen, taloustieteellisissä teorioissa viihtyvä näkökulma energian merkitykseen yhteiskunnan hyvinvoinnin mahdollistajana. Kirjan tärkeintä antia on viime vuosisadan teollistumisen syiden uskottava selittäminen energiatehokkuuden ja teknologisen kehityksen kautta. Teos pyrkii ulottamaan nämä historian opit myös modernin 2000-luvun tietoyhteiskunnan dynamiikkaan, mutta analysoi seuraavan teollisen vallankumouksen mahdollisuuksia melko pintapuolisesti.

Energian aika on Aki Suokon ensimmäinen tietokirja, kun Rauli Partasella vyöllä on jo muutama teos. Miesten nimet ovat tulleet tutuksi energia-alan blogosfääristä ja keskusteluista: Partasen osalta erityisesti ydinvoiman puolestapuhujana. Kirjoittajien tausta ei juuri kirjan tekstiä väritä, vaan  tietokirja pysyttelee varsin esimerkillisesti lähdeviitoitetussa asiassa.

Riittävä energiaylijäämä on välttämättömyys

Energian ajan kenties merkittävin argumentti on energiaylijäämän merkitys taloudelle. Fysiikan lait ovat lahjomattomat, eikä yhteiskuntaa voi ylläpitää saati kansantaloutta kasvattaa, jos talouden primääritasolta ei riitä riittävästi jaettavaa pyörittämään muuta yhteiskuntaa. Toisin sanoen, jos energiantuotantolaitos kuluttaisi yhtä paljon energiaa kuin tuottaisi, ei se mahdollistaisi talouden muuta toimeliaisuutta. Näin ollen riittävä energiaylijäämä on ehdoton edellytys yhteiskunnan ja hyvinvoinnin ylläpitämiselle.

Teoksen mukaan riippuu näkökulmasta, laskutavasta ja teknologian kehityksestä, ovatko uusiutuvat energialähteet riittävän ylijäämäisiä yhteiskuntamme peruspilareiksi, kun taas ydinvoiman osalta ylijäämä on fossiilisten polttoaineiden kokoluokkaa eli hyvin suuri. Kirjassa ei kuitenkaan analysoida kattavasti sitä, mitä jos moderni yhteiskunta ei vaadikaan yhä enemmän energiaa kuin ennen ja trendi voi olla jopa laskeva. Kuinka paljon energiaa kehittynyt talous tarvitsee vuonna 2050? Esimerkiksi Ruotsissa energian käyttö per capita oli korkeimmillaan vuonna 1986. Toisaalta tuotteiden valmistaminen ja sen energiankulutus on osin siirtynyt maan rajojen ulkopuolelle. Kirjassa viitattujen tutkimusten mukaan Ruotsin päästöt ovat vuosien 1990-2008 välillä pienentyneet, mutta kun tuonti ulkomailta huomioidaan, Ruotsin päästöt ovat itseasiassa lähteestä riippuen yli 30% tai jopa lähes 70% suuremmat kuin usein esitetään.*

Kirjassa on esitelty lukuisia hyviä huomioita, joiden parissa lukija kokee ahaa-elämyksiä.  Esimerkiksi öljyn hinnan merkitystä Yhdysvaltojen finanssikriisissä on puitu mielenkiintoisella tavalla. Toisaalta kirja nostattaa ristiriitaisia ajatuksia: Kirjoittajat vakuuttavat, että vielä osin kehitysasteella olevilla neljännen sukupolven reaktoreilla on mahdollisuus läpimurtoon, mutta samaan hengenvetoon kirja ottaa kriittisen kannan energian varastoinnin mahdollisuuksiin. Perusteluja he löytävät nykyteknologian puutteista, jotka toki ovat todellisia, mutta eivät fysiikan lakien näkökulmasta mahdottomia ratkaista.

“Suurelta osin” on todellisuudessa meille enintään alle puolet

Tietokirja olisi tylsä, jos se ei ottaisi kantaa. Energian aika ottaa kantaa, mutta tulee samalla kärjistäneeksi tiettyjä totuuksia liikaakin. Esimerkiksi kirjassa käsitellyn rebound- eli kimmahdusvaikutuksen annetaan ymmärtää voivan jopa mitätöidä energiatehokkuuden tuoman energiasäästön. Tämä on kirjaimellisesti katsoen totta joissain tapauksissa. Kirjassa viitataan yhdysvaltalaisten Harry Saundersin ja Steve Sorrellin tutkimuksiin ja nostetaan esiin Sorrellin näkemys, jonka mukaan "huolella tehdyt tutkimukset tuottavat suuret suorat kimmahdusvaikutukset" eli yli 60% lukemia. Kuitenkin juuri Energian Ajan julkaisun aikoihin Sorrell ja Saunders ovat julkaisseet tutkijaryhmän osana uudemman paperin aiheesta, jonka mukaan jälkiteollisessa yhteiskunnassa kimmahdusvaikutus on viimeisimpien tutkimusten mukaan kokoluokkaa 13-50%. Sadan prosentin (tai suurempi) kimmahdusvaikutus on voimakkaasti teollistuvien maiden kuten Kiinan ominaispiirre. Maiden erityispiirteitä olisi ollut suotavaa tuoda enemmän esiin.

Itse pääasia ei kuitenkaan muutu ja on tärkeää ymmärtää, mistä on kyse. Seuraava kuva pyrkii esittämään rebound-ilmiön nimenomaan jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan liittyen:

Energian Aika vaikuttaa olevan aivan oikeassa siinä, ettemme koskaan saa todellisuudessa säästettyä sitä määrää energiaa, minkä energiatehokkuus lupaa, koska osa säästöstä lisää mm. ihmisten ostovoimaa ja siten lisää energiankulutusta toisaalla. Mikäli emme ota tätä huomioon, olemme pulassa. Emme pääse tavoitteisiin, ellemme tavoittele enemmän kuin energiatehokkuudella haluamme saavuttaa. Jos pyrimme säästämään puolet, saamme säästettyä ehkä kolmasosan.

Päätöksenteon tueksi

Päättäjien on syytä tallettaa niin energiaylijäämän välttämättömyys kuin energiansäästön kimmahdusvaikutus korvansa taakse. Päästöjä vähennettäessä on tärkeää, että hyvää tarkoittavien tekojen lisäksi niiden vaikutusta nakertavat tekijät otetaan huomioon. Vain siten voidaan todella saavuttaa hiilineutraali yhteiskunta.