Tampereen ratikkakeskustelu näytti kuntapäättäjien arjen kaikessa karuudessaan viime vuoden lopulla. Oli raitiotiestä sitten mitä mieltä tahansa, häränpallien tasolla liikkunut keskustelu tuskin herätti ylpeyttä niissä 24 000 katsojassa, jotka keskustelua seurasivat. Silti kansa jaksoi kuntavaaleissa vaaliuurnille edelliskertaa paremmin. Ja hyvä niin. 

Perustelujen puuttuessa nyrkit viuhuvat

Poliittiset areenat ovat maasta riippumatta varsinaisia taistelukenttiä. Suomessa nuijitaan sanoin, kun esimerkiksi huomattavasti Tampereen ratikkalinjauksia suurempien asioiden keskelle joutuneet ukrainalaiset parlamentin jäsenet lyövät nyrkein. Käsirysyä on nähty niin Etelä-Afrikan kuin Turkin parlamenteissa.

Kuntatasolla Suomessa sen sijaan ei veden pinta juuri väreile. Jännittävimmät eteeni osuneet tilanteet viime vuodelta olivat, josko Veltto Virtanen (tai "valtamediaa" sättinyt M Alatalo) poistuu jälleen kokouksesta sillä kellonlyömällä kun täyden tilin aikaraja ylittyy tai onnistuuko jämäkkä Sanna Marin ohjastamaan poukkoilevat mutta silti samaa rinkiä juoksevat kuntapäättäjät asiallisesti maaliin ennen aamuyötä. Mielenkiintoisia tarinoita löytyy varmasti joka pitäjästä ja puolueesta.

Kuntapäättäjä on kuningas

Päättäjien ilkkuminen osuu kuitenkin omaan nilkkaan. Erityisesti pienemmissä kunnissa tuotetaan enenevässä määrin myös kaupungeissa surisevien sähkölaitteiden voima, koska käytännössä muutamaa kaupunkilaikkua lukuunottamatta koko Suomi on maaseutua. Minne ne tuuli- ja ydinvoimalat rakennetaan, ellei maalle? Siten pienten kuntien kyläkokoontumisissa päätetään koko valtakunnan asioista, vaikka itse asiassa vain alle kolmasosa suomalaisista asuu maalla. Muut asuvat kaupungeissa tai niiden liepeillä. 

Erityisesti maakuntien pienemmillä paikkakunnilla keskustelussa on mukana raskaampia  sävyjä. Tuulivoiman vaikutukset ympäristöön ja ihmisiin puhuttavat. Aurinkoenergiaa kukaan ei tunnu vastustavan, mutta esimerkiksi Fortum näkee aurinkovoiman lämpimämpien alueiden ratkaisuna ja satsaa tuulivoimaan meillä pohjoisessa. Tuntuu, että kaikki odottavat paljon tuulelta, mutta kunnissa sitä ei odota kunnanjohtajaa lukuun ottamatta kukaan – mutta pitäisikö? Eikös meillä ollut muitakin vaihtoehtoja?

Paljon vartijan herkkä korva kuuntelee kansaa

Ydinvoiman poliittinen ulottuvuus, laitosten rakentamisen haasteet ja kohtuullisen nuiva kiinnostus Fennovoiman omistajuuteen eivät päästä ydinvoimaa loistamaan muiden vaihtoehtojen yläpuolelle, vaan se kilpailee melko tasapäisesti mediatilasta yhdessä yliampuneen tuulivoimatariffin sekä bioenergian risupakettien ja muiden energialähteiden energiatukien ja verohelpotusten kanssa. Suurista tunteista huolimatta on pidettävä pää kylmänä ja punnittava tosiasioita. Jokaisen aatteen edustajalle kyllä löytyy oma keppihevonen, jonka kanssa patsastella paikallislehdessä.

Keppileikeille ei kuitenkaan ole aikaa. Koko suomalainen energiapolitiikka ja miljardien eurojen rahavirrat avautuvat ja sulkeutuvat valtuuston puheenjohtajan nuijan tahdissa. Investoinnit ja uudet ideat ohjautuvat meille tai muualle juuri niiden kyläkokousten jännittävissä tilaisuuksissa, joissa kiertävät saarnaajat puhuttelevat syvimpiä pelkojasi ja koskettavat tuntojasi. On helppo sortua populismiin ja liialliseen yksisilmäisyyteen.

Kun kunnanvaltuuston salissa puhutaan joukkoliikenteestä, kouluruoasta, tuulivoiman yleiskaavasta tai seuraavaan ydinvoimahankkeeseen liittyvästä omistajaohjauksesta, ei tosiasiassa päätetä vain oman raitin asioista. Suomen 311 kunnassa päätetään koko Suomen linjasta. Jos jokainen Suomen kunta tavoittelisi nopeita päästövähennyksiä Hinku-kuntien tavoin tapahtuisi ainakin kolme asiaa:

1.     Suomen päästöt vähenisivät radikaalisti nykyistä nopeammin, jolloin
2.     päästövähennyksiin johtavia tuotteita ja palveluita myyvät yritykset voisivat kasvaa ja kynnys kansainvälisille markkinoille etenemiseen pienenisi sekä
3.     koko valtakunnan riippuvuus ulkomaisista energialähteistä kuten hiilestä, maakaasusta sekä öljystä pienenisi vuositasolla useita miljardeja euroja.

Kuntapäättäjä on paljon enemmän kuin paikallisen ABC:n puolustaja. Kun kunnanvaltuustossa seuraavan kerran keskustellaan vaikkapa joukkoliikenneratkaisuista, kannattaa myös kotisohvalta keskustelua seuratessa muistaa, mistä salissa itse asiassa puhutaan: Ei vain kunnan, vaan koko Suomen suunnasta.